Konseptiauton tarkoitus
Konseptiauton valmistamiselle on useita eri syitä. Tärkein niistä on sen tarjoama esimaku tulevasta: jokainen uusi konseptiauto kehittää osaltaan brändi-ilmettä ja antaa vihiä tulevista uudistuksista. Konseptiautojen avulla Škoda voi myös testata yleisön reaktioita ja esitellä, mitä lähivuosina on odotettavissa. Intensiivisen suunnittelutyön ja tiimien välisen yhteistyön myötä työntekijöiden taitoja voidaan kehittää edelleen.
Päätös uuden auton valmistuksesta
Kun autonvalmistaja päättää, että on aika ryhtyä suunnittelemaan uutta mallia, se perehtyy ensin olemassa olevien ja potentiaalisten asiakkaiden tarpeisiin ja odotuksiin. Seuraavaksi yritys tekee päätöksen valmistettavan auton kokoluokasta, eli onko kyseessä esimerkiksi pieni perheauto tai katumaasturi. Kun tutkimus- ja kehitysosasto on määrittänyt uuden auton mittasuhteet ja tekniset ominaisuudet, suunnittelijat ottavat projektin haltuunsa. Heidän on muodostettava tunneyhteys kohdeyleisöön ja luonnosteltava alustavat muotolinjat, joiden perusteella saadaan käsitys siitä, miltä uusi auto voisi näyttää.
Konseptiauton suunnittelu
Yleensä auton sisätilojen ja ulkopuolen tuleva ilme ratkaistaan yrityksen suunnittelijoille järjestettävän luovan kilpailun kautta. Sen lisäksi, että suunnittelijoiden täytyy ymmärtää asiakkaiden toiveita, heidän on myös pystyttävä ennustamaan, mitä asioita arvostetaan tulevaisuudessa. Tässä tiukassa kilpailussa valitaan neljästä kuuteen konseptiehdotusta jatkokehitystä varten. Tämän jälkeen suunnittelijat keskittyvät yksityiskohtien hiomiseen, ja tulevasta autosta laaditaan pienoismallit, joita ryhdytään arvioimaan. Lopulta yksi valitaan voittajaksi.
Siirto digitaaliseen muotoon
Samaan aikaan, kun muotoilun yksityiskohtia pohditaan, mekaanikot määrittävät jo auton komponenttien paikat. Heidän työnsä sekä sisätilojen ja ulkopuolen suunnittelijoiden työ siirretään ja yhdistetään tietokonepohjaisiin suunnitteluohjelmiin. Näin mahdollisia muotoiluun tehtäviä muutoksia ja niiden vaikutuksia esimerkiksi auton aerodynamiikkaan, mukavuuteen ja turvallisuuteen voidaan tutkia tarkemmin ja helpommin.
Savimalli
Vaikka suunnittelijat ja insinöörit pystyvätkin visualisoimaan konseptiauton 3D-muodossa tietokoneen suunnitteluohjelmistolla, autosta tehdään myös täysikokoinen savimalli. Vain tällä tavalla tulevan auton muotolinjoja tarkastelevat asiantuntijat pystyvät näkemään tarkimmin, kuinka valo heijastuu auton pinnoilta, ja näin myös helposti parannella hiomista vaativia yksityiskohtia.
Testaus
Kun tarvittavat savimallien testit on tehty, auton lopullinen muotoilu vahvistetaan. Sen jälkeen insinöörit skannaavat savimallit ja luovat tarvittavat graafiset mallinnukset, joita käytetään auton osien valmistuksessa. Tässä vaiheessa valmistetaan auton fyysiset prototyypit, jotka testataan perusteellisesti. Altistamalla ne äärimmäisille olosuhteille varmistetaan, että tuleva auto on kestävä ja täyttää asiakkaiden tarpeet ja odotukset mahdollisimman hyvin.
Loppuvaiheet
Yleensä juuri ennen sarjatuotannon aloittamista insinöörit tekevät autoon vielä pieniä viimeistelymuutoksia. Vaikka nämä muutokset ovat minimaalisia, ne mahdollistavat auton sujuvamman ja tehokkaamman valmistuksen. Ensimmäisen luonnoskuvan laatimisesta on kulunut tässä vaiheessa kolmesta viiteen vuotta.